Madonnan rekka kaatui Ruotsissa
Ullevin-konserttiin matkanneen rekan lastina oli äänilaitteistoa, kertoo Göteborgs-Posten. Järjestävät uskovat, että konsertti toteutuu onnettomuudesta huolimatta.
Poplaulaja Madonnan konserttilavasteita kuljettanut rekka kaatui aamulla Ruotsissa lähellä Göteborgia. Sanomalehti Göteborgs-Postenin mukaan järjestäjät eivät vielä tiedä, aiheuttaako onnettomuus muutoksia tähden konserttiin.
Myös kolme henkilöautoa oli osallisina tieturmassa. Rekan kuljettaja ja kaksi muuta ihmistä kuljetettiin sairaalaan, mutta vammojen vakavuudesta ei ole tietoa. Kaatunut rekka esti aamuruuhkassa liikenteen vilkkaalla E6-tiellä molempiin ajosuuntiin.
Madonnan on määrä konsertoida keskiviikkona Ullevin stadionilla. Tiistai-iltana Madonna esiintyi Tanskan Kööpenhaminassa.
Myös Ullevin-konsertin toteutumiseksi tehdään kaikki voitava, lupaa järjestäjä Live Nation Göteborgs-Postenin mukaan.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Kykykilpailun tähti hiipuu nopeasti ilman uutta hittiä
Tv-formaatin kautta pinnalle noussut tähti joutuu lähtemään keikoille yhdellä tai kahdella hitillä.
Tullikamarin kulttuurikeskus tarvitsee kipeästi lisää tilaa
Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yli 180 000 asiakasta. Tilaisuudet varsinkin Pakkahuoneella ovat kasvaneet, joten kaupunki harkitsee kulttuurikeskuksen laajentamista.
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.
Viisikymppiset rynnivät rock-festareille
Konserttijärjestäjät ovat uusien haasteiden edessä. Levybisnes ja markkinat hajaantuvat, musiikkigenrejä tulee jatkuvasti lisää ja festarikävijöiden ikähaarukka on laajentunut teineistä keski-ikäisiin.
Jatkoa Elvis-häille - naimisiin DBTL:ssä
Seurakunta on tekemässä kesäisistä teemahäistä perinteen Turussa. Vihkipareille on tarjolla Down by the Laiturin lava, yleisö ja esiintyjät.
Kenkiin voi rakastua ensisilmäyksellä
Korkkarit, kumpparit, lenkkarit ja tennarit ovat tuttuja jalkineita tavan tallaajille. Kenkäfriikeille popojen laatu ja ulkonäkö on aivan erityisen tärkeä asia.
Kesäteatterin tähdet hytisevät ulkolavalla toppatamineissa
Heinolan kesäteatterin komedia Diivat sai näyttelijät Sari Havaksen ja Vesa Vierikon päättämään kesätyötaukonsa ja irrottelemaan ulkonäyttämöllä. Pimeissä bunkkereissa harjoittelemaan tottuneet konkarit nauttivat ulkoilmatyöpaikasta.
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
