Pitkämäki ihmetteli virettään: Jännitin lopussa aikalailla
Tero Pitkämäki kiskaisi keihäsfinaaliin viimeisellä karsintaheitollaan. Lauantaina tähtäimenä on olympiamitali.
Lontoon olympialaisten keihäskarsinta ei mennyt Tero Pitkämäen suunnitelmien mukaan. Ilmajokisen kaksi ensimmäistä heittoa menivät penkin alle ja vasta kolmas kiskaisu toi finaalipaikan.
- No kyllä vähän turhan jännittäväksi meni kilpailu. Aloin jännittää lopussa aikalailla. Jotenkin sähläsin kaksi ensimmäistä heittoa täysin. Keihäät lähtivät jostain syystä taivaisiin, vaikka lämmittelyheitot olivat hyviä. Onneksi sain viimeisellä hyvän heiton, Pitkämäki kertasi.
Pitkämäen kolmas yritys kantoi komeat 83,01 metriä, ja sillä irtosi keihäskarsinnan kolmas sija Tshekin Vitezslav Veselyn ja Norjan Andreas Thorkildsenin jälkeen. Pitkämäki oli mielissään Lontoon olympiastadionin olosuhteista.
- Heittopaikka oli todella hyvä. Nopea alusta, joka sopii meikäläiselle.
Pitkämäki nappasi neljä vuotta sitten Pekingissä olympiapronssia. Lauantaina 29-vuotiaalla suomalaisheittäjällä on mahdollisuus kirkastaa mitalin väriä.
- Odotan parempaa starttia. En lähde heittämään taivaalle, vaan haen hyvin suunnattuja heittoja hyvässä kulmassa. Mitalinmetsästykseen lähdetään, Pitkämäki linjasi.

Kommentoi aihetta
(22 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
jousi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksei tämäkään toimi? Yle vauhdissa TAAS!!
Antijousi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä Ylessä nyt on? :D Mene täätlä maikkarin puolelle valittamaan, hus hus. Pitkämäki ei mitalia tuo, mutta Pielavedellä on katseltava jo tonttipaikkoja.
toivotukset ruuskaselle
Ilmoita asiattomasta kommentistaVaikka Pitkämäki heittikin itsensä loppukilpailuun,ei hän ainakaan vakuuttanut minua.Hänen heittonsa hajoaa kuten haulikko! Ensimmäinen 76m,toinen 63m ja viimeinen,ns onnenkantamoinen, 83m. On vaikeata kuvitella hänen pärjäävän loppukilpailussa,jossa on 11 muuta karsinnan kautta haettua keihäsmiestä,jotka heittävät mies miestä vastaan. Karsinnassa on helpompaa koska joukossa on suurinosa vain osanottajia.
jj
Ilmoita asiattomasta kommentistaTero vakuutti ja oli karsinan kolmas joten pronssi pmäelle sieltä tulloo. En lukenut tekstiäsi kuin ekan lauseen, sen verran pessimististä luettavaa se on.
YU-FANI
Ilmoita asiattomasta kommentistaPäinvastoin, karsinta on monelle se vaikein kilpailu. Rätykin oli usein vaikeuksissa ja vasta kolmannella varmisti finaalipaikan.
TimoH
Ilmoita asiattomasta kommentista"toivomukset ruuskaselle" nimimerkki pyörii omissa ympyröissään, jossa on keksinyt sanan Pitkämäki ympyräleikkeihinsä.
Pitkämäellä on ollut jo reippaasti yli 90 metrin onnenkantamoinen, ainkin neljä arvokisämitalleihin yltänyttä onnenkantamoista, lukematon määrä Suomenmestaruus onnenkantamoista ja vielä suurempi määrä kultainen liiga ym ottelu voitto-onnenkantamoista ja tänäkin kesänä kaksi ratkaisevaa karsintakilpailun voitto-onnenkantamoista sekä lisäksi tämä Lontoon loppukilpailuun pääsyn onnenkantamoinen. Olisi Suomella lisää näitä muitakin onnenkantamoiskilpailijoita. Mutta on se hyvä, että yhdelle osuu näitä onnentanamoisia. Mutta tulihan toissapäivänä yksi ja eilen monta, tänääkin tulee ja sitten lauantaina.
joppa joo
Ilmoita asiattomasta kommentistano nyt p-mäki sentään heräsi viime hetkellä, ihme ja kumma missä
koomassa oli aiemmin.
mutta ilo ja rentous puuttuvat.
toivon että norjalainen voittaa keihään, hän on rento ja iloinen urheilija
ja ansaitsee kullan
Jaa aaJ
Ilmoita asiattomasta kommentistaMilloin "aiemmin"?
Vesely sen kullan ansaitsee, ja ottaa, jos heittää kuten karsinnassa. Eikä jossain Rädyn, Kinnusen tai Parviaisenkaan heittelyssä aina paljon turhia hymyilyjä ja symppistelyjä välttämättä päälle päin näkynyt - tulokset puhui sen sijaan puolestaan.
Suomalaisilla jonkunlaisia yllätysmahdollisuuksia keihäässä, ihan hyvä lähteä kisaan, kun mitalisuosikit on etupäässä muita. Voi kuitenkin hyvin olla, että pronssiinkin vaaditaan vähintään se 85 m ja kirkkaammille mitaleille sitten vielä lisää metrejä, mikä on jo aika kova haaste meikäläisille.
joopajoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaräty kuuluu samaan yrmyjen rotuun kuin p-mäki,
molempien paikka olisi heittojen välissä jokin pimeä koppi
josta ei näe ja johon ei näy...
norjan heittäjä on iloinen velikulta jolle voiton suo pelkän hymyn
perusteella.
sadd
Ilmoita asiattomasta kommentistaOliko tuo Thorkildseninkin toinen heitto sitten onnenkantamoinen kun ekalla vain 76 metrinen? Ja muuten vain norjalainen aina "kusessa" karsinnassa ja muuten vain 90 metrisiä finaalissa?
Jaa aaJ
Ilmoita asiattomasta kommentista"Oliko tuo Thorkildseninkin toinen heitto sitten onnenkantamoinen kun ekalla vain 76 metrinen? Ja muuten vain norjalainen aina "kusessa" karsinnassa ja muuten vain 90 metrisiä finaalissa?"
Ei, ainoastaan suomalaisten heitot on onnenkantamoisia - suomalaisten nillittäjien mielestä. Ja ainoastaan suomalaisilla on vaikeuksia karsinnassa. Voi voi...
Jaa aaJ
Ilmoita asiattomasta kommentista"norjan heittäjä on iloinen velikulta jolle voiton suo pelkän hymyn perusteella."
Onneksi hymyilykisat asianmukaisine arvostelutuomareineen on erikseen...
kalamies Saimaalta
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt on utua putkessa suomalaiskeihäreillä..Hyvin keskittyneitä,rauhallisuus.. ja henkisesti hyvin latautuneita..unelmaheitto tulee joltakin kolmesta..Tosi upeaa,kenellä maalla on kolme finaalissa..Nyt painetta pannuun,niin kyllä tulee mitali,jossei useampikin..Henkiset kyvyt punnitaan..Suomalaisilla etuna,että voivat nyt tukea toisiaan areenalla.Keihäsmaine on nyt jo pelastettu,aivan loistavaa miehiltämme.
pronssi
Ilmoita asiattomasta kommentistaRealistiset mahdollisuudet on pronssiin. Kulta ja hopea on jo käytännössä jaettu tsekin ja norjan kavereiden kesken.
Ähäkutti
Ilmoita asiattomasta kommentistaUpeaa - kaikki finaalissa ja mitään mitalia ei ole vielä jaettu ennen kuin kisa on käyty loppuun!! Eipä löydy muusta maasta maailmasta kolmea loppukilpailussa saati että yhtä moni olisi edes karsinnoissa.
Harmi toisaalta, kun keihäsmiehet eivät karsiutuneet. Täällä olisi huomattavasti enemmän kommentoijia haukkumassa kisaturistit maan rakoon tuhlailemasta veronmaksajien rahoja, tukea vaatimassa pois kaikilta urheilijoilta tai toteamalla, että ei mikään yllätys. No, vielä finaalissa on mahdollisuus valittajien aukaista patoumansa, jos kaikki jäävät pois kolmelta vikalta kierrokselta ;) .
Hehkutukseen kyllästynyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko kisoissa muita urheilijoita kuin Pitkämäki ja Bolt?
On
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn, tuolta löytyy kaikki kisojen urheilijat: http://www.london2012.com/athletes/
Ihan normaalit Pitkämäen kommentit karsintasuorituksen jälkeen tässä uutisessa; kaikilta keihäsmiehiltä oli vastaavat.
kalervo
Ilmoita asiattomasta kommentistaTero voi lähteä hyvillä mielellä hakemaan olympiakultaa.
Rentoudella siihen on mahdollisuudet.
Veikkaan että finaali on Veselylle liian kova paikka ja hän ei saa yli 82 metristä. Tulossa Thorkildsenin ja Pitkämäen välinen taistelu.
Mitalit:1.Thorkildsen 2.Pitkämäki 3.Mannio
Ratijo
Ilmoita asiattomasta kommentistaLöytyykö näiltä Ylen sivuilta Pitkämäen haastattelua keihään karsinnan jälkeen. Hain 5 minuuttia ja käytin hakuakin, mutta en löytänyt. Jos on niin hienosti piilotettu Yle!
ei toimi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksei Pitkämäen ja muiden suomalaisten karsintaheitot ei näy ylellä, jotain vikaa , muut videot toimii kyllä
matti
Ilmoita asiattomasta kommentistaNorski poika voittaa kultaa keihäässä ja sillä selvä.
tukeasuomalaisille
Ilmoita asiattomasta kommentistaKultaa ei jaeta etukäteen, vaikka AT onnistuikin karsinnassa. Hän ei ole tänä vuonna heittänyt yhtään pitkää heittoa, ei ole ihmistä kummempi, ei voittanut viime vuonnakaan ENÄÄ ! On kyllä erittäin itsevarma, mutta pelkkä psyyke ei keihästä lennätä, AT juhli jo karsinnassa kuin olisi voittanut. Suomalaisilla on onnistuessaan mahdollisuus jopa kolmoisvoittoon, uskokaa, ei tänä vuonna tosiaankaan ole heittänyt pitkälle kuin tsekki, mutta hän on välillä ailahteleva ja saattaa epäonnistua, vaikka valmentaja toivookinl hänelle kultaa!