NHL |

Mikael Granlund päätti Minnesotan leirin tyylillä

Mikael Granlund viimeisteli tulokasleirin viimeisenä päivänä kaksi osumaa.

Mikael Granlund.
Kuva: Tomi Hänninen

Minnesota Wildin tulokasleiri päättyi sunnuntaina joukkueen kotiareenalla pelattuun otteluun. Mikael Granlund johti Wildin "vihreän tulokasjoukkueen" hyökkäystä viimeistelemällä kaksi osumaa "valkoisen joukkueen" verkkoon.

Alkavaksi NHL-kaudeksi Pohjois-Amerikkaan lähtenyt Granlund aloitti ottelun maalinteon viemällä näyttävällä rangaistuslaukauksellaan joukkueensa 1-0-johtoon. Valkoinen joukkue kuittasi Wildin viime kesän ykkösvarauksen maalin nopeasti ja eteni vauhdilla 3-1-johtoon.

Granlund iski illan toisen osumansa ensimmäisen puoliskon lopulla sutimalla maalin edestä joukkueensa 2-3-kavennuksen, mutta se ei vihreälle joukkueelle riittänyt. Valkoiset veivät nuorten lupausten leirin päätöspäivän ottelun voiton 6-5-lukemin.

Kommentoi aihetta

(26 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


urheilutietäjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Toimittaja tais unohtaa että Granlund missas myös 2 rankkaria, joiden yritykset oli kyllä luokattomia


jepa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Paitsi että ensimmäinen oli varsin jees ja toisella ilmeisesti pyrki yllättämään nopealla yksinkertaisella. Aina ei voi voittaa ja Hacket oli tulessa muutenkin.


Jihaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Granlund tehny harjoituksissa maalin. Uskomatonta! Saako noista videota? Uutiskynnys, sitä ei ole. Palataan asiaan kun on se reilut 600 häkkiä täynnä..


jepa

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Granlund tehny harjoituksissa maalin."

No on sekin jotain kun Granlund oli ainut joka loisti matsissa omassa joukkueessan ja kyse oli sentään Minnesotan suurimpien lupauksien keskinäinen näytös ja harjoittelumatsi.



granlund = AHL

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joo aika läppä tää kyl on harjoitus maaleja jee! Selännekin on varmaan tehnyt tänä kesänä pari harjoitus maaleja laittakaa toimittaja paikalle niin saadaan niistäkin uutisia :D


OUTOU SAKKIA?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Katsoin pelin livenä ja kyllä mua kiinnostaa miten suomalaiset pärjää tulokkaiden kesäleirillä. Teräväinen, Granlund, Armia... Lisää vaan juttuja pojista.


aksu

Ilmoita asiattomasta kommentista

mun mielest on vähä eri asia tekeeks reeneis maali vai oman joukkueen lupausten matsis jossa pelaa n.20 tulevaa nhl pelaajaa ja noi leirit ratkasee aika paljo kuka pääsee mukaa kautta edeltäväl nhl leiril




make sipsivaras : B

Ilmoita asiattomasta kommentista

elekääpä kateelliset haukkuko mikkeä !!Granlund on paras !


treenit

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos ei ole muuta kuin treenikausi menossa, ei voi kuin raportoida niistä. YLE saa juttunsa kertoa eikä voi ihmetellä sitä negatiivista höpinää, mitä näistä koko ajan kommentoidaan. Ei voi 600 maalia olla plakkarissa, kun nuorimies on nyt oikeaan aikaan lähdössä yrittämään. Mielenkiinnolla odotan, kuinka käy. Uskotaan tässä vaiheessa onnistuvan eikä tuomita miestä ja mediaa, kun ovat oikealla asialla!



jabba

Ilmoita asiattomasta kommentista

On ne Suomalaiset sit katkeria oman pojan "menestyksestä"..

Puolellakaan ei osu ees yhdyssanat oikein ni vaikee kyl ottaa ees tosissaan niinku ei varmasti kukaan muukaan. Tsemii vaan Mikelle


Jää-kieko-peli

Ilmoita asiattomasta kommentista

sit = ???

ees = ???

ni = ???

kyl = ???

niinku = teinien jupinoita

Tsemii = ???

En saanut mitään selvää kommentista.





Tsurjst

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tähän aikaan vuodesta vanhemmat nhl pelaajat eivät harjoittele kuin kotimaassaan muitten nhl pelaajien kanssa. Saattas olla aika vähän lehillä kirjotettavaa jos menis selänteen harjotuspelejä seuraamaan. Hyvä ku raportoivat tulevaisuuden taalakaukoloitten huippunimistä.


niin se vain on

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä media saa kirjoittaa harjoitusotteluista ja pitääkin. Mutta on eri asia pitääkö MG:n suorituksilla hehkutella. Odotukset ovat kovat, mutta Mikaelin viime kauden suorituksia seuranneena, voin vain todeta, että hänestä tulee samanlainen floppi kuin Toni Niemisestä tuli mäkihypyssä 90- luvun alussa. Yksi hyvä kisa ja siinä se sitten olikin. Pitää oikeasti katsoa totuutta silmiin, vaikka kuinka haluaisi nähdä uuden Selänteen syntyvän. Kuten joku jo totesi: Liian söpö, liian heikko ja liian pieni. Seuratkaa mieluummin Armiaa tai Teräväistä.


Just joo.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onneksi en itse omaa sun ajatusmaailmaa. Syntynyt häviäjänä, kuvaa sinua ja tuollaista ajatusmaailmaa. Mikä siinä on että suomalaiset ei osaa olla mukana ja kannustaa omiaan. Silloin kun Granlund laittoi kiekon ilmaveivillä paruulinin taakse jokainen katsoi sitä maalia ihailevasti. Sitten kun tulee vähän vaikeampaa, hylätään ja aletaan moittia. Granlund on nuori kaveri, ja hänellä on erinomaiset mahdollisuudet menestyä NHL:ssä. Juuri tällainen negatiivisuus, pessimismi, epäusko kaikki on suuria ongelmia. Niiden läpi kun katsoo niin näkee yhtäläisyyksiä siihen minkälaista meillä itse kullakin on elää täällä armaassa suomemme maassa. Jos menestyt, niin voi sitä kateuden määrää!! "" Yksi hyvä kisa ja siinä se sitten olikin "". Kannattaa varmaan kerran vuodessa kuurata linssit että näet tosiasiat. Granlund pelasi huikean Sm-liiga kauden ja mestaruus, sitten perään MM-kultaa. Viimeisin kausi meni alle riman, mutta onneksi Mikke on itse puikoissa eikä kuka tahansa pertti peruspessimisti.

Tuoreimmat aiheesta: NHL

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

LIVE: Mestarien liigan finaali hetki hetkeltä

Dortmund ja Bayern kohtaavat Mestarien liigan loppuottelussa.

Yle Urheilu seuraa jalkapallon Mestarien liigan loppuottelua hetki hetkeltä. Ottelu käynnistyy kello 21.45.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

    Dortmund       -  Bayern München klo 21.45

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender
16 Blaszczykowski
11 Reus
19 Grosskreutz
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery
  9 Mandzukic

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä