Lontoo Yleisurheilu |

Mannio avasi keihäskarsinnan hienosti - katso video

Ari Mannio aloitti keihään karsintakilpailun kelpo rykäisyllä olympialaisissa.

 Ari Mannio
01:06
Ari Mannio kiskaisi keihäskarsinnan avausheitollaan 81,99.

Mannio lähti ensimmäiseen yritykseen rennolla, hänelle ominaisella verkkaisella vauhdilla ja läväytti hyvännäköisen keihäskaaren, joka pysähtyi lukemiin 81,99. 

Sentit eivät kuitenkaan olleet Lehtimäen Jyskeen heittäjän takana, sillä finaaliraja jäi yhden sentin päähän. Sillä irtosi sentään A-ryhmän nelostila.

Tuore EM-pronssimies ilmestyi vielä kahdesti heittopaikalle, vaikka tulos 81,99 riittänee kevyesti loppukilpailuun. 

Mannion kahdessa jälkimmäisessä heitossa paras puhti oli selvästi pois. Hän astui ensin yli vaisun, noin 75-metrisen ja mitautti kolmannella lukemat 76,25.

- Ensimmäinen oli sellainen kuin piti. Kahdessa viimeisessä oli vaikeuksia tuntuman kanssa. Piti odotella niin kauan omaa vuoroa. Toisessa ja kolmannessa heitossa ei ollut tehoja, ne olivat pehmeitä. Ihmettelen suuresti, jos 81,99 ei päästä finaaliin, Mannio tokaisi.     

Kolme keihäsmiestä ylitti A-ryhmässä finaalirajan 

Yli 86-metrisen kuluvalla kaudella viskonut Uuden-Seelannin Stuart Farquhar rykäisi ensimmäisellään yli finaalirajan - 82,32.

Kreikan Spiridon Lebesis ylitti 2. heittokierroksella vaaditun rajan nakattuaan välineen 82,40:een.

Olympiavoittaja Andreas Thorkildsen epäonnistui ensimmäisellään mutta nakkasi keihään toisella yrittämällä numeroihin 84,47.

Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen esiintyvät B-ryhmässä.

Karsinnan live-seuranta täältä

Kommentoi aihetta

(6 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tuo on oikeesti aika karu tulos, hehe. Yleensä riittää, mutta aika kova pokka täytyy olla, jos luottaa siihen, että ei tulisi 12 miestä, jotka ylittäisi karsintarajan. Varsinkin, kun heittää 1.karsintaryhmässä.



Ylen hyvä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kiitos Yle kun näytitte muutaman nauhoitetun heiton ja näytitte ennemmin huikean hienoja juoksun hidastuksia ja 1500 metrin juoksijoiden kengännauhojen sitomisia.

Nyt ei harmita maksaa tulevaa yleveroa.



Raid

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei hyvänen aika... Näyttäkää nyt sitä keihäänheittoa. FIaskoksi voisi kutsua Ylen televisiointia näissä kisoissa!


Hamish

Ilmoita asiattomasta kommentista

Totta! Ja mun mielestä tää boikotointi koskee kaikkia heittolajeja, kiekko- ja moukarikisojen seuraaminenki oli tylsää, ku koko ajan näytetään juoksuja tms. Pitäis näyttää tasapuolisemmin lajeja, ei kaikkia kiinnosta kattoa, ku joku hinkkaa rataa ympäri...

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä