Inter latoi murskaluvut Kuopiossa
FC Inter kävi Kuopiossa nöyryyttämässä KuPS:ia latomalla peräti 6-0-voittolukemat Keskuskentällä.
Molemmille joukkueille illan ottelu sattui tärkeiden europelien väliin ja vei varmasti osansa keskittymisestä. Inter kävi torstaina tekemässä jättiyllätyksen pelaamalla Hollannissa 1-1 tasapelin Twenten kanssa.
KuPS yllätii myös kaatamalla Israelissa Maccabi Netanyan 2-1. Molemmat pelaavat toisen osaottelunsa torstaina kotikentällä. KuPS:n puolustulinjasta kolme pelaajaa oli poissa kokoonpanosta ja se tuli näkymään illan ottelussa.
Joni Kauko aloitti ilotulituksen
Inter latoi avauspuoliajalla kolme maalia kuopiolaisten puolustuksen karmeista merkkausvirheistä. Vajaan kymmenen peliminuutin kohdalla Joni Kauko puski kulmatilanteesta komean avausmaalin. Sitten onnistuivat Guy Gnabouyou ja Henri Lehtonen. Tauolle mentiin 0-3 lukemissa.
73 peliminuutin kohdalla Irakli Sirbiladze kasvatti kuopiolaisten tuskaa viemällä vieraat 4-0 johtoon. Aivan ottelun lopussa Daniel Antunez ja Cesar Asis iskevät vielä maalin mieheen ja nöyryyttävät 0-6 loppulukemat.
"Pelattiin hyvä peli"
Avausmaalin puskenut Interin Joni Kauko oli totta kai tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
- En kyllä osannut odottaa näitä lukemia. Oli hyvä matsi meiltä. Saatiin alussa hyvä draivi päälle ja alettiin latoa maaleja.
Tekemänsä kulmatilannemaalin Kauko myönsi harjoitelluksi kuvioksi.
- Se oli suunniteltu kuvio. Kulmapotku tähdättiin mun päähän ja tällä kertaa nousin korkeimmalle, sanoi Kauko.
Kaukon mukaan lopputulos ei anna ottelusta oikeaa kuvaa.
- Ei missään nimessä. KuPS on ollut meille aina vaikea vastustaja. Odotin vähän kovempaa matsia. Vähän helpolla saatiin tänään voitto.
KuPS-käskijä Esa Pekosella oli vitsit vähissä.
- Surkeaa puolustamista. Ei ollut homma hanskassa boxissa. Ei saatu niin paljon latausta tähän peliin kuin olisi tarvinnut, puhisi Pekonen.
Katseet torstain europelissä
Molemmat joukkueet suuntasivat illan ottelun jälkeen katseet tiukasti torstain europeleihin.
- Varmaan aika samoilla rutiineilla mennään Twenten kimppuun kuin viime matsissa. Lähdetään puolustamaan tarkasti ja sen jälkeen pallonriistoihin ja isketään sitten kovaa takaisin, kuutioi Kauko Interin taktiikkaa.
Interillä on Turussa odotettavissa hyvä kotiyleisön tuki.
- Toivottavasti saadaan stadikka täyteen ja mahdollisimman paljon kannattajia paikalle, sanoi Kauko.
KuPS nuolee haavansa nopeasti ja odottaa myös runsasta kotiyleisöä.
- Yli tuhat lippua on myyty, myhäili KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen ja paljasti, että KuPS testaa lähipäivinä uusia pelaajia.
- Hyökkäykseen on haussa hyvä viimeistelijä, keskikentälle hyvä pallollinen pelaaja ja vahva puolustaja, sanoi Heiskanen.
Hyvin menneiden europelien lisäksi KuPS on mukana Suomen Cupin välierissä elokuussa. Paradoksaalista kyllä, tässä samassa tilanteessa KuPS taistelee sarjajumbona myös Veikkausliigapaikasta.
Yle Urheilu, Kari Salmela, Kuopio
Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga
Vakiovihje: Liigan kärkiottelu Anjalankoskella
Avauskohteessa MYPA saa vastaansa kauden erinomaisesti aloittaneen VPS:n. Torstain yllätysvoitollaan HJK:sta vaasalaiset siirtyivät Veikkausliigan kärkeen.
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
HJK-luotsi harmistuneena: "Putket toimittajien juttuja"
Sixten Boströmin mukaan HJK:n pelissä ei ole moitittavaa. Viimeistelyyn pitäisi vain hieman saada terävyyttä.
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Honka sai makean revanssin - ”Ei ollut samppanja-futista”
Honka ja IFK Mariehamn pelasivat viihdyttävän ja kaksijakoisen ottelun Tapiolassa.
Jaro vajaamiehisenä viime hetken voittoon
Hendrik Helmken unelmamaali viimeisellä minuutilla niittasi FC Lahden entistä syvemmälle suohon.
HJK kaatui ensimmäistä kertaa 51 vuoteen - "Ei olisi voinut parempaa kuvitella"
Sebastian Strandvall palautti VPS:n 51 vuoden jälkeen voittokantaan Helsingissä. HJK:lle 1-2-tappio oli jo toinen peräkkäinen kotinurmella.
VPS yllätysvoitolla sarjakärkeen – JJK ja Lahti jumissa sarjan hännillä
VPS aiheutti HJK:lle toisen peräkkäisen kotitappion. JJK jäi paikoistaan huolimatta 0-0 tasapeliin KuPS:in kanssa. FC Lahti pääsi pelaamaan lähes tunnin miehen ylivoimalla, mutta Jaro haki silti pisteet.
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Loukkaantumiset rassaavat FC Lahtea
Liigacupin keväällä voittaneen FC Lahden alkukausi Veikkausliigassa on mennyt penkin alle. Päävalmentaja Tommi Kautonen on pettynyt, mutta muistuttaa, että lahtelaisilla on pitkä lista pelaajia lasareetissa.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
inter-twente
Ilmoita asiattomasta kommentistaPystyykö inter- twente peliä näkemään mistään nettiversiona??